torstai 24. joulukuuta 2015

maanantai 14. joulukuuta 2015

Lusikkakorut esittäytyvät

Vanhoista hopealusikoista muotoutui käsissäni riipuksia ja pari rannekorua. Muutama lusikan varsi on vielä työpöydällä odottamassa työstämistä rannekoruiksi.

lusikkakorut, uusiokorut, hopeariipus
Lusikkapesiä työstettynä riipuksiksi. Lusikan varsiosien
ruusukuvioita on myös käytetty riipusten osana. Varsiosat on
patinoitu. Keskimmäisessä riipuksessa kivenä musta onyx
sekä Svarowskin black diamond kristalli. Viereisessä
riipuksessa kolme makeanvedenhelmeä. 

lusikkakorut, uusiokorut, hopeariipus
Ensimmäisessä riipuksessa mauve-sävyinen makeanvedenhelmi
kera sileiden vuorikristallien, keskimmäisessä
makeanvedenhelmiä sekä kristalleja ja kolmannessa
 riipuksessa savukvartseja ja kristalleja.

lusikkakorut, uusiokorut, rannekoru, hopeakoru
Kaksi rannekorua ruusulusikan varsista. Varret on patinoitu.
Rannekorujen ketju on muinaisketjua. Vasemmanpuoleisessa
korussa on keskellä valkoinen makeanvedenhelmi ja
oikeanpuoleisessa musta onyx.

lusikkakorut, uusiokorut, hopeasormus
Ja vielä sormus ruusulusikan varresta.
Sormus on patinoitu.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Sydämelliset

Sain valmiiksi sydänkorujen sarjan, joissa riipuksena on hopeaa sekä foliolasisydän. Korujen materiaaleina on käytetty sileitä ja särölasihelmiä, helmiäislasihelmiä, makeanveden helmiä, kristalleja sekä hopeisia välihelmiä. Koruosat ovat hopeaa.

kaulakorut, foliolasisydän



perjantai 11. joulukuuta 2015

Helmikoruja juhlakauteen

Juhlakausi on parhaimmillaan ja joulua kohti mennään kovaa vauhtia. Tässäpä muutamia helmikoruja talven tummissa ja vaaleissa sävyissä. Kun lumesta ei ole tietoakaan, niin valkoisen sävyjä voi näkyä ainakin kauden koruissa.



Sileitä ja viistehiottuuja lasihelmiä, helmiäislasihelmiä,
siemenhelmiä sekä hopeisia välihelmiä.
Koruosat ovat hopeaa.



Helmiäislasihelmiä, sileitä ja viistehiottuja lasihelmiä 
sekä Swarovskin kristalleja kaula- ja rannekoruissa.



Helmiäislasihelmiä ja viistehiottuja lasihelmiä pitkissä
kaulakoruissa sekä kaksirivisissä rannekoruissa.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Esittelyssä muutama vanhempi korutyö


Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista haipakkaa ja lisäksi tytöllä on ollut viime aikoina flunssa toisensa jälkeen, mikä on vienyt mehut äidistäkin… Siksipä blogiini ei ole ilmestynyt mitään uutta. Joitakin korutöitä olen kuitenkin saanut aikaiseksi, mutta esittelen niitä myöhemmin, kunhan ne on viimeistelty ja kuvattu.  Nyt esittelenkin muutaman jo aikaisemmin tehdyn hopeakorun. Näitä en ollut kuvannut aiemmin, ja täytyy sanoa, että olivat viheliäisiä kuvattavia, varsinkin kun luonnonvalo on ollut melkoisen vähissä viime aikoina. Yksi aamu sattui kuitenkin aurinko näyttäytymään, ja silloin nappasin nämä kuvat.

hopeatyöt, hopeakoru, hopeariipus



Ensimmäisenä ohuesta hopealevystä leikattu, väännetty ja kuvioitu riipus. Keskellä on särölasihelmi. Seuraava riipus on sahattu hiukan paksummasta hopealevystä. Pinta on kuvioitu vasaroimalla. Riipuksen sisältä sahatuista pienistä paloista syntyi vielä herkkä pisara-riipus.

hopeakorut, viikinkiketju, hopeatyöt

viikinkiketju, hopeakorut, hopeatyöt


Sitten ohuesta hopealangasta punottua viikinkiketjua kaulaan ja ranteeseen. Lukot on taivutettu paksummasta hopealangasta. Toisessa kuvassa vielä toinen viikinkirannekoru sekä hopealangasta väännetty sormus.

torstai 29. lokakuuta 2015

Hopealangan muodonmuutos

Tässä muutamia viimeisimpiä hopealangasta punomiani ketjuja. Olen hiukan hurahtanut ketjuihin, niiden näpertäminen on jollakin tavalla rentouttavaa, ja niitä on helppo jatkaa aina kun aikaa liikenee edes pieni hetki.



Tämä Oili-ketjun mallilla punottu setti oli syntymäpäivälahja äidille. Juhlat pidettiin jo elokuun loppupuolella, joten kuvankin voi hyvin jo julkaista! Oili-ketjua olen höystänyt 6 mm kokoisilla savukvartseilla. Tämän koruprojektin yhteydessä väsäsin itselleni myös ”kiillotusrummun” Helmetistä löytyvien ohjeiden avulla. Tämä on se malli, joka laitetaan pesukoneeseen pyykin sekaan rummuttamaan… Ja kyllä, hyvin toimii ja korut kiiltävät!



Vaaleansävyinen rannekoru on punottu kuningasketjun mallilla. Lenkit on tehty 0,8 mm hopealangasta ja ketjua maustettu nyt 6 mm vaaleilla akaateilla. Rannekorulle tein kaveriksi vielä korvakorut. Korvakorujen koukut taivutin 0,7 mm hopealangasta.



Kun kerran tehtiin kuningas, niin täytyyhän sitä tehdä myös kuningatar. Kuningattaresta tuli tällä kertaa aika massiivinen kevyeen kuninkaaseen nähden. Kuningatarketjun lenkit ovat 1,0 mm hopealankaa ja ne on tehty 5 mm veivillä.


Tämä rannekoru on punottu mattoketjun mallilla. Tässä mallissa alku on haastavaa etenkin näillä pikkuruisilla hopealenkeillä, mutta kun vauhtiin pääsee, niin homma alkaa sujua melko helposti. Tätä korua koristavat 4 mm Swarovskin helmiäiskristallihelmet.  Samat helmet koristavat myös hopealangasta väännettyjä ja vasaroituja korvakoruja.



Ja lopuksi vielä yhdet korvakorut. Nämä on tehty 0,1 mm hopealangasta Emilia-ketjun mallilla. Pituutta korvakoruilla on n. 2,5 cm + koukut.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Loppukesän hempeydet

Viimeisinä lämpiminä loppukesän päivinä valmistui hempeitä helmikoruja. Kaulakorussa on käytetty kirkkaita särölasihelmiä, siemenhelmiä, mauve-sävyisiä makeanvedenhelmiä sekä hopeisia välihelmiä. Riipuksena on foliolasisydän. Tästä tuli kyllä niin hempeä, että en taida itse tätä osata käyttääkään.



Myöhemmin kaulakoru sai kuitenkin kaverikseen vielä rannekorun ja pienet roikkuvat korvakorut.



Lilansävyinen rannekoru ja korvakorut olivat lahjaksi menevä tilaustyö. Materiaaleina näissä on käytetty helmiäislasihelmiä ja sileitä lasihelmiä, kristallibiconeja, siemenhelmiä sekä sterlinghopeisia välihelmiä. Koruosat ovat sterlinghopeaa.





Jo aiemmin kesällä valmistui tämä korusetti. Korussa on käytetty samoja liloja helmiäislasihelmiä kuin edellisessä setissä. Lisäksi tässä on kirkkaita lasihelmiä ja riipuksessa yksi isompi purppuranvärinen helmiäislasihelmi. Helmet on yhdistetty poikkeuksellisesti hopeoidulla kuparilangalla ja muutkin korun osat ovat hopeoituja. Tämä koru on hyvä muistutus siitä, miksi en käytä koruissani yleensä hopeoituja osia. Korut olivat jo ehtineet tummua, eikä hopeoituja saa puhdistettua hopeoinnin siitä kärsimättä.



sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tästä se lähtee!

Nyt olisi vihdoin tarkoitus aloittaa oman blogin parissa! Blogissani esittelen ja taltioin koruprojektejani sekä muitakin käsitöitäni. Tällä hetkellä olen työstäni hoitovapaalla, ja päivät kuluvat vauhdikkaasti iloisen puolitoistavuotiaan tytöntypykän kanssa. Lähes kaiken harrastuksiin liikenevän aikani käytänkin helmi- ja hopeakorujen parissa. Välillä, kun aikaa on enemmän, innostun myös huovuttamaan. Yleensä työn alla on lisäksi useampia ompelu- ja neuletöitä, jotka valmistuvat sitten aikanaan. Tervetuloa katsomaan, mitä kaikkea saankaan aikaiseksi!